[:fi]Mika Karhu 2009

Länsimaiseen maailmankuvaan on kuulunut kiinteästi historian hävittäminen ikuisuuden ylemmyyden tieltä. Ajatus periytyy käytännön ja henkisen maailman erotteluun. Erottelu muuttumattomien totuuksien ja käytännön välillä on leimaa antava piirre länsimaisessa kulttuurissa. Tämä erottelu on näkynyt modernin taiteen kaanonissa, johon on kuulunut taiteen muodon ja sisällön sitominen ”henkisiin” ulottuvuuksiin. Nämä ulottuvuudet on koettu vastakohtana arkisen kokemuksellisen maailman kanssa. Samalla moderni maailma on luonut institutionaalisen rakenteen ymmärtää ja arvottaa taidetta omalakisena ja itsenäisenä alueena, jonka sisältö yhtyy metafysiikan perinteeseen.

Tässä perinteessä erotellaan ajattelun tuoma varmuus muuttumattomien eli ”henkisten” prinsiippien suhteessa käytäntöön, arkiseen kokemusmaailmaan ja yhteiskuntaan yleensä. Taiteen on katsottu edustavan korkeampien spiritualististen ulottuvuuksien aluetta, joka on suhteessa aineettomaan, immateriaaliseen maailmaan. Tämä maailma on pysyvyyden ja muuttumattomien rakenteiden maailma.

Abstrakti taide oli yritys hävittää ihmisen aistein havaittu maailma, mimeettinen kokemus taiteen lähtökohtana. Paradoksaalisesti se unohti ruumiin läsnäolon. Kaikki havaittu ja koettu on ruumiin kokemusta, vaikka se miten abstraktisesti konstruoidaan. Ajatus puhtaan muistin mahdollisuudesta, objektiivisesta todellisuudesta, jossa muistiin varastoidut kuvat toistuvat sellaisina kuin ne on ensi kertaa havaittu, liittyy ajatukseen todellisuuden ja ajattelun suhteesta maailmaan ja niiden absoluuttisesta vastaavuudesta. Taiteesta muodostui modernissa puhtaan sisäistä, vain mielen luontaista toimintaa. Pyrittäessä puhtauteen tavoitellaan rauhaa, tilaa johon ei liity riskejä eikä toiminnan herättämää pelkoa. Toiminta vie aina kohti epävarmuutta ja uhkaavaa vaaraa, jota ei voida ennakoida. Tästä on ollut seurauksena se, että puhtaasta ajattelusta ja taiteesta muodostui varmuutta ja turvallisuutta symboloivaa toimintaa.

Muisti on sosiaalinen kokemus

Muistin kerrokset, muistin painaumat ovat taiteen sosiaalista kokemusmateriaalia. Kokemukset syntyvät sosiaalisen toiminnan alla, suhteessa ympäristöön. Koska taide on ihmisen tekemää, on taide johdonmukaisesti ajateltuna ihmisten sosiaalisen kokemusmaailman tulos.

Muistin kerrokset ovat toimintaan liittyviä tapoja ja tottumuksia. Emotionaalisen toimintatavat kertovat monimutkaisten kulttuuristen yhteenliittymien läsnäolosta arkielämässämme. Ruumiin reaktiot jokapäiväisissä sosiaalisissa liitoksissamme kertovat, jos uskallamme niitä kuunnella ja kohdata, menneitten kokemusaktien läsnäolosta arkikokemusten virrassa. Sosiaalisen toiminnan ajattelu on kollektiivinen muisti – vain ryhmälle tärkeät toiminnan tavat ja muistot säilyvät.

Sosiaaliset merkitykset ovat yhteisöllisen toiminnan tuloksia. Sosiaalisten suhteiden abstraktisuuden johdosta kokemusten ymmärtäminen vaatii monimutkaisten sosiaalisten verkostojen hahmottamista. Sosiaalisessa maailmassa on läsnä ihmisen evoluution mittainen kokemus. Sosiaalisia suhteita on mahdotonta osoittaa tai koskettaa, vaikka ne ovat todellisia ja vaikuttavat meidän jokapäiväiseen elämäämme.

Taiteilija työskentelee sosiaalisen kokemuksen merkityksiä prosessoiden. Työstäessään teoksiaan taiteilija kokee teoksensa hetki hetkeltä, ratkaisee ongelmia ja vertaa omaa kokemustaan teoksen syntymisen rytmiin. Toisin sanoen, taiteilija on teoksensa ensimmäinen kokija ja tämän kokemuksen aikaansaama vastine, resonaatio, teoksen ja kokemuksen välillä ilmaisee teoksen syntymekanismin ja valmiiksi saattamisen välistä jännitettä. Tämän tapahtuman indikaattorina on taiteilijan oma kokemuspohja, hänen elämänsä tieto, joka ei paikannu teoksen valmistumisen hetkessä sanoiksi tai tietoiseksi tapahtumaksi, vaan sen kokee. Kokemustausta synnyttää uuden kokemuksen.

Taide on sosiaalisten kokemusten verkosto, muistin ja muistamisen väline. Ruumiillinen kokemus taiteen yhteydessä on ymmärrettävä moniulotteisena elämänkokemuksena. Kokemuksesta tulee tietoinen ja havaittu asia vasta, kun siihen liittyy aikaisemmin elämyksistä ja kokemuksista liitettyjä ja johdettuja merkityksiä. Vuorovaikutuksen perustaan kuuluu ajatus, että merkitykset muodostuvat vasta kun mielikuvituksen kautta merkitykset liitetään uuden ja vanhan tietoisena yhteensovittamisena. Näin koetusta kokemuksesta tulee inhimillistä ja tietoista kun välittömästi, tässä ja nyt olevat merkitykset ja arvot on johdettu siitä, mikä tosiasiassa on poissa ja ainoastaan kuvitteellisesti läsnä. Memory Traces -näyttelyn yhtenä keskeisimpänä ideana on ollut tämän sosiaalisen muistamisen hermoverkoston hahmottaminen. Osallistuvat taiteilijat ovat tuotannossaan käsitelleet kokemuksen muistia, muistamisen problematiikkaa.[:]