[:fi]

Berliinin konferenssi

Mika Karhu

Tässä esityksessä tarkastelen emootioiden kerrostuimien käyttöä ja läsnäoloa taiteilijan työssä. Emootiot on ymmärrettävä tässä esityksessä moniulotteisina suhteina, jotka liittävät erilaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia suhteita toisiinsa. Tämän havainnollistaa esimerkiksi erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten emotionaaliset yhteenkuuluvaisuuden tunteet. Kyseessä on monimutkaisten kokemusten samanaikaisuuden läsnäolo. Niitä voi lähestyä kerroksellisuuden näkökulmasta pohtien, miten emootiot ovat läsnä, muodostavat taustan merkityksien muodostamiselle taiteessa.

Vaikka käyttämäni käsite emootioiden arkeologia taiteellisen työskentelyn lähtökohtana viittaa Michel Foucault’n tiedon arkeologian menetelmään, on sillä syvä yhteys pragmatistiseen näkökulmaan ihmisen jatkuvuudesta ympäristössä. Emootioiden arkeologia on vain viitteellisesti analoginen suhteessa Foucault’n tiedon arkeologiaan, mutta sen perusperiaatteet voi johtaa samanlaisten kerrostumien kuvailemiseen ja hahmottamiseen emootioiden osalta, jotka Foucault sisältää lausumiin ja diskursseihin. Foucault’n pohdinnat tiedosta arkeologisena kerrostumina ei korosta kaivausta tai kairausta metaforana, vaan diskurssikerroksien ryhmittelyä. Pyrin tässä esityksessä perustelemaan taiteen rakentumisen emotionaalisille kerrostumille.

Emootiot ja ruumiillisuus

Emootiot eivät ole yksityisiä, vaan ne vaativat aina jonkin itsen ulkopuolisen johon liittyä. Emootiot kuuluvat itseen, joka on huolestunut tapahtumien kulusta kohti jotain asiaa, josta pidetään tai ei pidetä. Pelosta säpsähtäminen muuttuu emotionaaliseksi peloksi, kun löydetään tai oletetaan jokin objekti, joka täytyy ratkaista tai sitä tulee paeta. (Dewey 1958, 42).

Kaikissa kokemuksissa on yhteisiä piirteitä, vaikka kokemukset olisivatkin sisällöltään ja yksityiskohdiltaan kuinka erilaisia. Kaikki kokemukset ovat kuitenkin vuorovaikutusta elävän organismin ja jonkin hänen ulkopuolisen maailman osa-alueen kanssa. Kaikilla kokemuksilla on säännönmukainen tapa toteutua ja rakenne. (Dewey 1980, 43-44)

Kokemukseen liittyvien emootioiden merkitysten ulottuvuutta ei välttämättä voi tarkkaan artikuloida. Emootiot ovat ruumiin tietoisuutta. Samalla ne ovat ruumiin laajemman tietoisuuden systeemin osia. Tietoisuusprosessi “mitä on tehty ja mitä tulee tehdä” muodostaa Deweyn mukaan vuorovaikutussuhteen lopputuloksen, joka on älyllinen teos. Taiteilijaa kontrolloi työskentelyprosessissa hänen ymmärryksensä siitä mitä on tehty ja mitä tulee tehdä seuraavaksi. Tässä mielessä käsitys, että taiteilija ei ajattele yhtä tarkoituksenmukaisesti ja läpikäyvästi kuin tieteellinen tutkija, on absurdi. Maalarin täytyy tietoisesti läpikäydä jokaisen siveltimenvedon vaikutus tai hänellä ei voi olla ymmärrystä siitä mitä hän tekee ja mihin suuntaan hänen teoksensa on muuttumassa. Taiteilija tutkii kokemuksen emootioiden kautta teoksen valmistumisprosessia. (Dewey 1980, 45).

Ruumiillisella kokemuksella voidaan tarkoittaa tapahtumaa, jossa ei erotella kokijan eli ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta lainkaan. Ihminen on kokemuksessa aina sekä aktiivinen että passiivinen osapuoli, sekä toimiva että kohteena oleva. Kokemus on ” kanava “, jonka kautta ihminen on erottamaton osa maailmaa. Kokemus ei peitä tai vääristä olevaa maailmaa, vaan paljastaa sen – ei kuitenkaan kokonaisuudessaan vaan juuri näitten tiettyjen tapahtumien osalta, jotka samaan aikaisesti kytkeytyvät muihin kokemuksiin menneisyydessä ja tulevaisuuden jatkumossa (Järvilehto 1991, 47,89).

Jatkuvuuden periaate sisältää ajatuksen, että kokemusta ei tule tarkastella yksittäisenä ja irrallisena tapahtumana vaan aina suhteessa menneisiin ja tuleviin kokemuksiin. Deweyn mukaan jatkuvuuden periaatteen yhteyteen kuuluu tärkeä käsite: tapa (habit). Tapa tarkoittaa toimijan enemmän tai vähemmän vakiintunutta toimintatapaa, sitä että ihminen toimii tai reagoi tiettyihin tapahtumiin juuri tietyllä tavalla (Dewey 1980, 45-46).

Deweyn mukaan kokemukset muovaavat ihmisen tapoja ja siten määrittävät kaikkia seuraavia kokemuksia. Jokainen uusi kokemus perustuu aikaisemmista kokemuksista ja vaikuttaa samalla tulevien kokemusten kvaliteettiin. ”Ihminen elää maailmassa” tarkoittaa Deweyn mukaan konkreettisti sitä, että ihminen elää tilanteiden sarjassa. Tilanne koostuu sekä kokemuksen aktiivista että passiivista tekijöistä. Kokijasta itsestään tapoineen, sekä muista ihmisistä ja tapahtumista, jotka ovat kulloisessakin kokemuksessa läsnä. Sisäistä ja ulkoista ei voi erottaa toistaan, vaan niillä on vuorovaikutuksen periaatteen mukaan samanarvoinen ulottuvuus kokemuksessa. Näin kokemus ei ole privaatti, vain yksilölle itselleen kuuluva tapahtuma, vaan se on yhteenliittymä kokijan ja ympäristön välillä. Jokaisella aidolla kokemuksella on aktiivinen puoli, joka muuttaa jossain määrin niitä objektiivisia olosuhteita, joissa kokemus on saatu. Dewey mainitsee taiteet, työkalut kuin sosiaaliset merkitykset vaikuttavina kokemuksen jälkinä, jotka edelleen vaikuttavat myöhempiin kokemuksiimme (Dewey, 1980, 178).

Yksilöllisyys tätä taustaa vasten ajateltuna on vain luonteeltaan mahdollisuus, joka toteutuu vuorovaikutuksessa ympäröivien olosuhteiden kanssa. Vuorovaikutuksessaan ympäristön kanssa minuus muotoutuu ja sille kehittyy tietoisuus. Yhtään taideteosta ja kokemusta ei syntyisi, jos ihmisen toiminnat olisivat omaehtoisia, autonomisia ja vailla ympäristön monimutkaisen vuorovaikutuksen dynamiikkaa(Dewey 1980, 289).

Taide ja emootioiden arkeologia

Taide on yhteydessä laajempaa elämän kontekstiin, joka muodostaa sen merkityksien taustan, jonne taiteen tulkinnallinen sisältö voidaan sijoittaa. Taiteen ympärille rakennettu modernismin myötä asenne intressittömyydestä ja autonomisuudesta on postmodernin ajattelun myötä vähitellen menettänyt merkitystään. Tilalle on muodostunut moniarvoisuutta ja vuorovaikutuksellisuutta korostava taidekäsitys. Samoin yhteiskunnassa tapahtuvat moniarvoisuuteen tähtäävät ajattelunmallit ovat ottaneet käyttöönsä taiteen monimuotoisuuden käsitteen. Taidekäsitteen avulla voidaan ilmaista kulttuurin mahdollisuutta muovata ja ilmaista monimuotoisuuttaan ja tulkinnan varaan rakentuvaa arvojärjestystään. Taide on metaforallisesti epävarmuuden moniarvoinen alue.

Kuten edellä tuli esille, Deweyn mukaan elämän rakenteeseen kuuluu vuorovaikutuksellinen jatkuvuus. Elämä on olemassa ympäristössä, ei pelkästään subjektin sisällä, vaan vuorovaikutuksessa sen kanssa. Yksikään olio ei elä ainoastaan ihonsa sisällä. Olion ihonalaiset elimet ovat keinoja ja tapoja olla yhteydessä olion kehollisen kehyksen ulkopuolella olevien haasteiden kanssa. Olion on selviytyäkseen ja elääkseen sopeutettava itsensä ympäristön kanssa mukautumalla ja puolustamalla, mutta myös valloittamalla. Elävä olio on joka hetki alttiina ympäristönsä vaaroille, ja joka hetki sen on otettava ympäristöstään jotain tyydyttääkseen tarpeensa. (Dewey 1958, 13)

Emootiot ja tieto

Emootiot vaikuttavat toimintakykyymme. Ne ovat monitasoisia ilmiöitä, jotka kuvaavat ympäristön ja kokijan välisiä vuorovaikutusprosesseja. Toimintatilanteiden tarjoamat mahdollisuudet tai niihin liittyvät uhat herättävät meissä emootioita, jotka ohjaavat toimintaamme ja käyttäytymistämme. Emootiot suuntaavat voimavarojamme suhteessa ympäristön haasteisiin tavalla, joka voi koitua hyödyksemme tai haitaksemme. Emootiot ovat kiinteä ja erottamaton osa tietoisuuden silmukkaa, jonka kautta ihminen on kykenevä toimimaan ympäristössään (Järvilehto 1995, 89).

Perinteinen dualismiin nojautuva ajattelu on erottanut emootiot ja järjen toistaan. Niiden on ajateltu sijaitsevan eripuolilla aivoja, tieto vasemmalla ja tunne oikealla aivopuoliskolla. Emootioiden eri puoliskoja on myös ajateltu sijaitsevan aivoissa yksityiskohtaisesti, kuten viha amygdalaan ja rakkaus talamukseen. Tässä erottelun tavassa on vain jäänyt epäselväksi mitä ja minkälaisia olioita tieto ja tunne ovat ja mitä emootioiden eri muodoilla oikeastaan tarkoitetaan?

Tiedon ja tunteen erotteleminen toisistaan ja sijoittaminen kiinteille paikoille aivoissa tarkoittaa aivofysiologisesti sitä, että ne ovat autonomisia. Mutta mitä tämä fysiologinen autonomia tarkoittaa? Fysiologisesti sitä, että emootiot ja tieto ovat paikannettavissa omiksi osa-alueiksi aivoissa ja siten koko ihmisen ja ympäristön välisessä vuorovaikutuskokonaisuudessa(mt.).

Mutta asian voi ajatella myös toisesta näkökulmasta. Emootiot ja tieto ovat samaa kognitiivista prosessia ihmisen ja ympäristön välisessä prosessissa. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna aivoista löytyy hermosoluja, tukisoluja, erilaisia nesteitä, kemikaaleja jne. Tieto ja tunne eivät ole hermosolujen ja aivojen toiminnan kuvauksia, vaan ne ovat suhteessa toimijaan, henkilöön, joka tietää ja tuntee tietyissä toimintaympäristöissä (mt., 96).

Toimintaympäristö on se emootioiden muodostumisen silmukka, jonka kautta ja jonka avulla emootiot rakentuvat. Toisin sanoen tietoa ja emootiota ei löydy aivoista. Tieto ja tunne ovat suhteessa toimijaan; ihmisen ja ympäristön muodostamaan kokonaisuuteen, joka viittaa aina koko järjestelmään (mt.).

Ihmisen emootioita voi tarkastella esimerkinomaisesti toimintatilanteiden kautta, joissa emootiot ovat kaikkein selvemmin esillä. Emootiot nousevat esille kun ihmisen ja toimintaympäristön välinen suhde on epätasapainossa. Laajemmassa mielessä tämä tarkoittaa erilaisten sosiaalisten suhteiden verkostojen välisiä yhtymäkohtia ja niiden silmukkaan purkautuvaa jännitettä (Dewey 1980, 23).

Sosiaalisesti tärkeät tapahtumat herättävät yksilössä moniulotteisia emootioita. Sosiaalisissa tapahtumissa kohtaa moni kerroksellisesti rakentuvat taustaemootioitten liittymät. Taustaemootiot syntyvät yliyksilöllistä historiallista prosesseista, joiden kautta ihmisyytemme sosiaalisena olentona syntyy. Ihmiset kantavat mukanaan menneiden sukupolvien kokemuksia, joiden kautta heidän oma sosiaalinen historiansa on muodostunut.

Historialliset prosessit, sosiaaliset jännitteet, jotka luovat toimita ympäristöjen sosiaalisen spatiaalisuuden ovat syntyneet erilaisten vuorovaikutusten kautta. Opimme reagoimaan asioihin ympäristöön sopivien emotionaalisten vasteiden eli kokemuksien kautta. Autobiografisten emootiokokemusten taustalla on kokonaisen kulttuurisen tausta traditioitten yhteenliittyminen samassa toimintaympäristössä. Nämä toimintaympäristöt ovat aina moninaisten ja usein ristiriitaisten kokonaisuuksien muodostelmia.

Emootioiden rakenteellisuus

Emootioiden kerrostumien rakenteen voi jakaa seuraavasti:

1. Yhteinen eliölajin kehityshistoria.
2. Sosiaalisen kehityksen kollektiivinen taustahistoria.
3. Aikalaishistorian jaettu kognitio.
4. Yhteiset tavat ja tottumukset, (jotka rakentavat syvien emootioiden kyvyn toimia samassa toimintaympäristössä).
5. Lähiympäristön sosiaaliset suhteet.

Emootioiden muodostuminen tietylle eliölajille yhteisesti jaetuksi vaatii yhteisen evoluution. Tässä kehitysprosessissa muodostuu ne yleiset lajille ominaiset fysiologiset reunaehdot, jotka luovat mahdollisuuksia lajin yhteisille toiminnoille. Ihmisen kyky monimutkaisiin sosiaalisiin vuorovaikutussuhteisiin on yksi esimerkki lajimme evoluution kehityksestä suhteessa emootioiden monipuoliseen kykyyn välittää vastineita ympäristö suhteeseen. Emootionaalinen kyvykkyys toimii ihmisten välisenä sosiaalisen toiminnan instrumenttina.

Sosiaalisen kehityksen kollektiivinen taustahistoria syntyy yhteisestä kulttuuriprosessista. Ihmiset syntyvät ja kasvat tietyn kulttuuripiirin vaikutuksen alueella. Kulttuurievoluutio ei itse asiassa tarvitse geenin kaltaista replikaattoria, vaan riittää hyvin, jos prosessi on periytyvä (siinä mielessä, että se voi siirtyä sukupolvelta toiselle) sekä sisältää muuntelua ja valintaa. Kulttuuriset prosessit täyttävät hyvin nämä kriteerit (Richerson & Boyd, 2006, 46).

Kulttuuriset toiminnan muodot muodostavat yksilöille ne yhteisesti jaettavat ympäristöön sopivat tottumukset, joiden kautta yksilöiden toiminta kulttuurisena toimijoina muodostuu. Kulttuuri kehittyy samanlaisella tavalla kuin elollinen luonto ylipäänsä: evolutiivisesti, pienten muutosten ja kasautuvien valintojen kautta.

Kulttuuri siirtyy toiminnan kautta yksilöstä toisiin: tavat toimia, tiedot siitä, miten asioita tehdään siirtyy matkimalla ja toimintaa toistamalla samalla tavalla uudestaan samassa toiminta kontekstissa yhteisesti muiden kanssa. Kulttuurista, ohjattua muutosta on kahdenlaatuista, pysyvää ja valikoivaa. Kulttuuri välittyy toisista yksilöistä toisiin siten, että he pyrkivät välittämään heille kaikki kulttuuriset näkemyksensä ja tietonsa. Ihmiset omaksuvat näistä ja muusta ympäristön informaatiosta valikoivasti heidän ympäristöönsä sopivimmat toiminnan tavat, jotka ovat yhteisesti jaettavissa ja ymmärrettävissä. Tämän lisäksi tulevat erilaiset satunnaistekijät, kuten yksilöiden tekemät keksinnöt tai jonkin taidon hallitsemisen häviäminen.

Muutoksessa ei kyse ole vain taidoista vaan myös tavoista. Nämä kulttuuriset ratkaisut tai muutokset leviävät sitten luonnonvalinnan tavoin väestössä sen mukaan, kuinka edullisia tai epäedullisia ne ovat niiden kantajille (mt.55-58). Kulttuuri on toisin sanoen kasautuva adaptaatio siten, että edelliset kulttuuri piirteet eivät korvaudu uusilla vaan uudet rakentuvat niiden päälle.

Aikalaishistorian jaettu kognitio muodostuu edellä mainittujen sosiaalisten taustatekijöiden eli yhteisten kulttuuristen merkityksien tietoisuutta. Kulttuurinen tietoisuus yhteisesti ymmärrettävistä merkityksistä syntyy intekroitumalla vuorovaikutuksen kautta. Kulttuurinen ympäristö rakentaa ihmisen emootionaalisen kyvykkyyden tuottaa sopivia ja johdonmukaisia emootioita vallitsevaan aikalaishistorialliseen toimintaympäristöön. Samoin toimivat ihmiset muodostavat kulttuurisen hermoverkoston, joka reagoi yhtenä suurena organismina kulttuurin sisällä oleviin vakiintuneisiin tapoihin ja niiden muutoksiin. Toisin sanoen yhteisesti jaetut kulttuuriset toiminnat tavat muodostavat yhteisen, kaikkien jakaman toimintaverkoston.

Kaikille yhtenäiset käytännöt takaavat sen, että , jo voi osallistua yhteiseen toimintaan seuraamalla sääntöjä. Sääntöjä noudattamalla toimintakentät mahdollistavat osallistumisen ja vuorovaikuttamisen. Samalla säännönmukaisuudet muokkaavat ja organisoivat syviä emootioita reagoimaan säännönmukaisten ympäristön tarpeiden mukaisesti. Toiminta ohjaa ihmisiä muodostamaan ikään kuin automaattisesti sopivia emootioita erilaisiin toiminta ympäristöihin sopiviksi. Emootioita ei tarvitse ajatella erikseen sopiviksi toimintaan vaan keho on sopeutunut toimintaan sopivilla emootionallisilla vastineilla. Jos tämä prosessi ei onnistu syntyy epätasapaino ja toiminta häiriintyy ja syntyy ristiriitoja jotka vaikeuttavat toimintaa ympäristssä.

Valta ja emootiot

Valtaa on kaikkialla. Se on yhteisön omia käyttäytymis- ja arvottamistottumuksia, vakiintuneita toiminnan tapoja. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna yhteisön vakiintuneet toiminnan tavat toimivat ohjaavina ihmisen sosiaalisen organisoitumisen prosessissa. Sosiaaliset periaatteet eivät ”roiku ilmassa”, vaan ne ovat kiinteästi sosiaalisiin ja psykologisiin faktoreihin ruumiillistuneita. Sosiaalisina yksilöinä meillä luonnollinen tarve sopeutua muuttuviin ympäristöoloihin ja pyrkii tätä kautta sosiaalisesti toimia järkevästi kulloisessakin sosiaalisessa ympäristössä.

Ihminen ja ympäristö eivät ole kaksi erillistä ja toisistaan riippumatonta järjestelmää, vaan kuuluvat yhteen ja muodostavat ainoastaan yhden järjestelmän, ihminen(eliö)-ympäristö -järjestelmän. Ihmisen ja ympäristön ymmärtäminen saman kokonaisuuden osana on lähtökohta, jossa ihmisen toimintaa voidaan ymmärtää ja selittää osana laajempana kokonaisuutena, eikä pelkästään individualistisena valintoja tekevänä yksilönä (Järviehto 1993, 23).

Saksalainen sosiologi Nobert Elias käyttää käsitettä sivilisaatioprosessi. Ihminen on osa jotakin suurta kokonaisuutta, joka muokkaa ihmisen olemuksen sivilisaatiota vastaavaksi. Tässä näkökulmassa Foucault’n ja Eliaksen ajattelu yhtyvät. Foucault’n kritiikki valistuksen perinteen tiedonrajoja kohtaan yhtyy Eliaksen käsitykseen sivilisaation tiedon tuottavasta luonteesta.

”Jos kantilainen kysymys oli tietää, mitä rajoja tiedon ei tule ylittää, niin minusta näyttää siltä, että kriittinen kysymys on tänään käännettävä jälleen myönteiseksi. Missä määrin meille universaalina, välttämättömänä, pakollisena annettu onkin singulaarista, kontingenttia ja mielivaltaisten pakotteiden tuotetta” (Alhanen, 2008, s. 24)

Kaikki nykyinen toiminta perustuu aikaisempaa toimintaa. Tointaan, joka perustuu historiallisesti välittyneeseen ja tässä ja nyt aktivoituvaan nykyhetkeen, jossa todellisuus saa muotonsa toimintana. Kun suhteemme historiallisesti välittyneeseen muuttuu se vaikuttaa välittömään, tässä ja nyt tapahtuvaan toimintaan.

Emootioiden osalta tämä tarkoittaa sitä, että aikaisempien kokemuksien yhteys purkautuu kokemuksien verkostona. Verkostona, jossa vallan ja sosiaalisen paineen läsnäolo on erottamaton osa ihmisenä todentumisen rakennetta. Ihminen on näin sosiaalisen kokonaisuuden tulos, jossa paikantuu aktiivisesti historiallisesti välittyneet struktuurit ja merkityksien rakenteet. John Dewey muotoili kokemuksen kulttuurisen välittyneisyyden tosiasian vuonna 1925 teoksessaan Experience and Nature seuraavasti: (1957, 37-38):

”Kokemus on ylilatautunut ja kyllääntynyt aikaisempien sukupolvien ja menneiden aikojen reflektioiden tuloksista. Se on täynnä kehittyneen älyn synnyttämiä tulkintoja ja luokitteluja, jotka ovat kiinnittyneet siihen, mikä näyttää olevan tuoretta, naivin empiiristä materiaalia. Tarvitaan enemmän viisautta kuin yhdelläkään historian tutkijalla on jäljittämään nämä omaksutut lainat niiden alkuperäisistä lähteistä”

Dewey siis ajattelee, että reflektion olennainen tehtävä on olla tietoinen näistä välittömään kokemukseen kutoutuneista kulttuurin kerrostumista. Ne voivat olla este järkevälle toiminnalle, ennakkoluulo, joka ohjaa toimintaa ja menneen ajan olosuhteiden ilmaisu ja kantaja. Mutta tiedostettuina ja kriittisesti muokattuina niistä voi tulla ajattelun ja toiminnan rikastamisen väline.

Ympäristön havainnointi ja kokeminen tapahtuu tietyssä toiminnassa, kontekstissa tai ympäristössä muotoutuneiden ja kehittyneiden käsitteiden ja konventioiden avulla. Ne ohjaavat havaintojen tekoa ja niiden avulla tulkintaan ja yleistetään, mitä nähdään ja pidetään tärkeänä ja ongelmallisena.[:en]

The Berlin conference

Mika Karhu

In this presentation I examine the use of layers of emotions and their presence in the work of the artist. The emotions should be understood in this presentation as multidimensional relations that connect different social and cultural relations to each other. This is demonstrated for example by the feelings of togetherness of people belonging to different social groups. It is a matter of the presence of simultaneousness of complex experiences. They can be approached from the point of view of layers by contemplating, how emotions are present, form the basis for creation of meanings in art.

Although the concept I use, archaeology of emotions as the starting point of artistic work refers to Michael Foucalt’s method of archaeology of knowledge, it is deeply connected to the pragmatic view about the continuity of man in the environment. The archaeology of emotions is only indicatively analogical with Foucault’s archaeology of knowledge, but its basic principles can be concluded from the description and recognition of same kind of layers relating to emotions, that Foucault includes in statements and discourses. Foucault’s reflections of knowledge as archaeological layers do not emphasize exploration or drilling as a metaphor, but the grouping of discourse layers. In this presentation I am trying to justify the construction of art on emotional layers.

Emotions and embodiment

Emotions are not private, instead they always require something outside self to connect to. Emotions belong to self, who is worried about the course of events towards something that is either liked or not liked. Flinching out of fear is changed to an emotional fear, when an object is found or assumed, that must be solved or fled from (Dewey 1958, 42).

All experiences have common features, even if the experiences would be however different in contents and details. All experiences are nonetheless an interaction between a living organism and some part of the outside world. All experiences have a regular way of being realized and a structure (Dewey 1980, 43-44).

The scope of meanings connected with experiential emotions cannot necessarily be articulated precisely. Emotions are the consciousness of the body. At the same time they are parts of a system of wider consciousness of the body. The consciousness process: “what has been done and what must be done” forms according to Dewey the final result of an interactive relation, which is an intellectual work. The artist is controlled in the work process by his understanding of what has been done and what should be done next. In this sense the conception that the artist does not think as appropriately and thoroughly as a scientist, is absurd. The painter must consciously go through the effect of every brushstroke or he cannot understand what he is doing and the direction his work is changing to. An artist examines through his experiential emotions the work’s production process (Dewey 1980, 43-44).

A bodily experience can mean an event, where no separation whatsoever is made between the experiencer or man and the environment. In experience man is always both the active and passive party, both an actor and a target. Experience is “a conduit”, through which man is an inseparable part of the world. Experience does not hide or distort the existing world, but reveals it – but not in its totality but exactly with regard to these events, which simultaneously are connected to other experiences in the past and in the continuity of the future (Järvilehto 1991, 47, 89).

The principle of continuity contains the notion, that experience should not be regarded as an isolated and distinct event, but always in relation with the past and future experiences. According to Dewey the principle of continuity is connected with an important concept: habit. Habit means an actor’s more or less fixed course of action, that man acts and reacts to certain events in a given way (Dewey 1980, 45-46).

According to Dewey experiences modify the habits of man and thereby define all subsequent experiences. Every new experience is based on previous experiences and has an effect on the quality of future experiences. “Man lives in the world” means according to Dewey concretely, that man lives in a sequence of situations. A situation consists both of the active and passive factors of experience. Of the experiencer self with his habits, and other people and events, that are present in the respective experience. The internal and external cannot be separated, but they have according to the principle of interaction a dimension of the same value in experience. Thus experience is not private, an event belonging only to the individual self, but it is a combination between the experiencer and the environment. Every genuine experience has an active side, which to some extent changes those objective circumstances, where the experience has been received. Dewey mentions arts, tools like social meanings as effective tracks of experience that have a further influence on our subsequent experiences (Dewey 1980, 178).

Individuality against this background is by nature only a possibility, which is realized in interaction with the surrounding conditions. In its interaction with the environment self is formed and consciousness is developed. No work of art or experience would come into existence, if the actions of man would be self-sufficient, autonomous, and without the dynamics of the complex interaction of the environment (Dewey 1980, 289).

Art and the archaeology of emotions

Art is connected to a wider context of life, which forms the background of its meanings, where the interpretative contents of art can be placed. The position of uninterestedness and autonomy, built around the art with modernism, has gradually lost its significance with postmodern thinking. Instead an art concept emphasizing pluralism and interactivity has been formed. In the same way the thinking models aiming to pluralism in society have taken art’s concept of diversity into use. With the help of art concept one can manifest the possibility of the culture to modify and express its diversity and order of values based on interpretation. Art is metaphorically a pluralistic area of uncertainty.

As mentioned above, Dewey argues that an interactive continuity belongs to the structure of life. Life exists in the environment, not only inside a subject but in interaction with it. No creature lives only inside its skin. The organs beneath the skin of the creature are means and methods of being connected with the challenges outside the bodily framework of the creature. In order to survive and live the creature must adjust itself to the environment through adaptation and defence, but also through conquest. A living creature is at every moment exposed to the dangers of its environment, and every moment it must take something from the environment in order to satisfy its needs (Dewey 1958, 13).

Emotions and knowledge

Emotions affect our functional capacity. They are multi-level phenomena that describe the interactive processes between the environment and the experiencer. The possibilities provided by operational situations or threats associated with them evoke in us emotions that guide our actions and behaviour. Emotions direct our resources in relation with the challenges of the environment in a way that can be to our advantage or disadvantage. Emotions are an integral and inseparable part of the loop of consciousness, through which man is capable to operate in his environment (Järvilehto 1995, 89).

The traditional thinking based on dualism has separated emotions and reason from each other. They have been placed to different sides of the brain, reason on the left and emotions on the right hemisphere. Different facets of emotions have also been positioned in the brains more specifically, like hate to the amygdala and love to the thalamus. In this way of separation it has remained unclear, what and what kind of creatures knowledge and emotions are and what is actually meant by different kinds of emotions.

The separation of knowledge and emotion and their placement on fixed positions in the brain means physiologically that they are autonomous. But what does this physiological autonomy mean? Physiologically it means that emotions and reason can be localized in the brain as part areas of their own and thus in the totality of the interaction between man and environment. (ibid.)

But we can also take another point of view. Emotions and knowledge are parts of the same cognitive process between man and environment. Seen from this perspective one can find in the brain neurons, glial cells, different kinds of liquids, chemicals etc. Knowledge and emotion are not descriptions of the functioning of the neurons and the brain, but they are related to the actor, the person who knows and feels in given operational environments (ibid, 96).

The operational environment is that loop of emotion formation, through which and by which emotions are constructed. In other words knowledge and emotion are not to be found in the brain. Knowledge and emotion are related to the actor; to the totality of man and environment, which always refers to the whole system (ibid.)

Human emotions can be viewed examplewise in those operational situations, where emotions are most visible. Emotions emerge when the relation between man and environment is unbalanced. In a wider sense this means the connection points of the networks of different social relations and their tension that is discharged into the loop (Dewey 1980, 23).

Socially important events evoke in individuals multidimensional emotions. In social events meet connections of background emotions that are constructed in multiple layers. Background emotions arise from superindividual historical processes, through which our humanity as a social being is created. Humans carry with them experiences of past generations through which their own social history has been formed.

Historical processes, social tensions that create the social spatiality of operational environments, have emerged through different interactions. We learn to react to things through emotional responses or experiences that fit the environment. In the background of autobiographical emotional experiences there is a combination of whole cultural background traditions in a same operational environment. These operational environments are always constructs of miscellaneous and often contradictory aggregates.

Constructiveness of emotions

The structure of emotional layers can be divided in the following way:

1. Common development history of a life form
2. Collective background history of social development
3. Shared cognition of contemporary history
4. Common habits and customs (which construct the ability of deep emotions to work in the same operational environment)
5. Social relations of immediate surroundings

The development of emotions to be shared within a species requires a common evolution. In this development process those general physiological boundary conditions, characteristic to the species, are formed, and they create possibilities to the common activities of the species. The human capability to complex social interactions is one example of the evolutionary development of our species in relation to the versatile capability of emotions to transmit responses to the environmental relation. The emotional capability acts as the instrument of social activity between humans.

The collective background history of social development is created by a common cultural process. Humans are born and they grow within a given realm of cultural domain. As a matter of fact, the cultural evolution does not require a replicator like the gene, but it is quite enough, if the process is hereditary (in the sense that in can pass on from one generation to the next) and contains variation and selection. Cultural processes are well up to these criteria. (Richerson & Boyd, 2006, 46).

The forms of cultural activity create those commonly shared customs, appropriate for the environment, through which the activity of individuals as cultural actors is formed. Culture develops in a similar manner as the organic nature in general: through evolution, small changes and cumulative selections.

Culture is transferred from one individual to others through action. The knowledge of how things are done is transmitted by imitation and by repeating the operation in the same way over and over again in the same operational context together with others. There are two kinds of guided cultural change, permanent and selective. The culture is transferred from one individual to others in the way that they attempt to transmit all their cultural views and knowledge. People select from these and other information from the environment the most appropriate ways of operation that can be commonly shared and understood. In addition there are various random factors, such as inventions made by individuals or the disappearance of management of some skill.

The change is not only a matter of skills but also habits. These cultural solutions or changes then spread like natural selection in the population according to how advantageous or disadvantageous they are to their carriers (ibid 55-58). Culture is in other words a cumulative adaptation in the way that previous cultural features are not replaced by new ones, but new is built on top of them.

The shared cognition of contemporary history is formed from the knowledge of the above social background factors or common cultural meanings. The cultural knowledge of commonly understood meanings is created by integration through interaction. The cultural environment builds the human emotional capability to produce appropriate and consistent emotions to the prevailing contemporary operational environment. People acting in a similar way form a cultural neural network, which reacts as one great organism to the established habits inside the culture and their changes. In other words, the commonly shared forms of cultural activities form a common operation network, shared by everyone.

The practices, homogeneous to all, guarantee that one can take part in common activity by following the rules. By abiding by the rules operational fields enable participation and interaction. At the same time the conventions shape and organize the deep feelings to react according to the conventional needs of the environment. Action guides people to form sort of automatically appropriate emotions to different operational environments. Emotions do not have to be separately thought up to be appropriate for the action, but the body is adapted to operate with proper emotional responses. If this process fails, an imbalance is created and the action is disturbed and contradictions are formed that complicate the operation in the environment.

Power and emotions

There is power everywhere. It is behavioural and assessing routines, established habits of action. From this point of view the established habits of action guide the process of human social organization. Social principles do not “hang in the air”, they are firmly embodied in the social and psychological factors. As social individuals we have a natural need to adjust ourselves to the changing environmental conditions and thereby to try to act socially rationally in a given social environment.

Man and environment are not two separate and independent systems, but they belong together and form only one system, man(creature)–environment system. Understanding of man and environment as parts of the same whole is the starting point, where human action can be understood and explained as part of a larger whole, and not just as an individual making selections (Järvilehto 1993, 23).

The German sociologist Norbert Elias uses the term Civilizing process. Man is a part of some great whole, which shapes the essence of man to correspond to the civilization. It is this point of view where the thinking of Foucault and Elias coincide. Foucault’s critique of the limits of knowledge of the enlightenment’s tradition agrees with Elias’s concept of knowledge producing nature of civilization.

“If the Kantian question was that of knowing the limits knowledge has to renounce transgressing, it seems to me that the critical question today has to be turned back into a positive one: in what is given to us as universal, necessary, obligatory, what place is occupied by whatever is singular, contingent, and the product of arbitrary constraint.”

All current activity is based on earlier activity. Activity, which is based on historically transmitted and here and now actuating present, where reality gets its form as activity. When our relation to the historically transmitted tradition changes, it affects the immediate activity that takes place here and now.

With regard to emotions this means, that the unity of earlier experiences is unwound as a network of experiences. As a network, where the presence of power and social pressure is an integral part of the structure of being realized as a human being. Man is thereby the result of social totality, where the historically actively transmitted configurations and structures of meanings are localized. John Dewey formulated the fact of cultural transmission of experience in 1925 in his work Experience and Nature:

“But this experience is already overlaid and saturated with the products of the reflection of past generations and by-gone ages. It is filled with interpretations, classifications, due to sophisticated thought, which have become incorporated into what seems to be fresh, naïve empirical material. It would take more wisdom than is possessed by the wisest historic scholar to track all of these absorbed borrowings to their original sources.”

So Dewey thinks that the essential task of reflection is to be aware of these cultural layers intertwined in the immediate experience. They can be an obstacle to rational activity, a prejudice that guides activity, and an expression and carrier of past conditions. But when recognized and critically modified they can become means of enrichment of thought and activity. Observing and experiencing the environment takes place with the help of concepts and conventions formed and developed in a given action, context or environment. They guide the perception and with their help is interpreted and generalized what is seen and what is considered important and problematic.

This is a translation of Berliinin konferenssix[:]